2

Tarinallisuuden perusteet

Tarinallisuuden lähtökohtia

Ihmiset ovat kautta aikojen kerääntyneet yhteen kertomaan kokemastaan. Ihmisen aivot ovat rakentuneet sekä loogis-analyyttiseen että narratiiviiseen ajatteluun (Bruner 1986; Ketonen 2008). Loogis-analyyttinen ajattelu tutkii asioita toisiin asioihin pohjautuen ja etsii asioihin liittyvää logiikkaa. Narratiivinen ajattelu luo ehyttä kertomusta, täydentää avoimia kohtia omilla kokemuksilla ja subjektiivisilla näkökulmilla. Ihmisellä on luontainen tarve luoda kokonaiskuvaa elämässä tapahtuvista ilmiöitä, ja jännitteet herättävät kiinnostuksemme siihen, mitä asioille tapahtuu tai miten jollekulle elämässä käy.

Tarinoita kerrotaan sekä fiktiivisistä eli kokonaan kuvitelluista tapahtumista että todellisista, oikeasti jollekin tapahtuneista asioita. Koulussa tarinallisuutta voidaan lähestyä molemmista näkökulmista. Opettajan on kuitenkin antoisaa erottaa näkökulmat toisistaan ja harkita, mikä lähestymistapa sopii mihinkin tavoitteeseen. Tässä ajassa, jossa faktat ja fiktio sekoittuvat jopa pelottavalla tavalla, on tärkeää oppia tunnistamaan tarinan voima sekä tarun ja toden ero (Torkki 2014).

Empatian ja eettisyyden äärellä

Hyvät tarinat tempaavat kuulijan mukaansa. Kun kuulemme hyvän tarinan, voimme mielikuvituksessamme eläytyä siinä kerrottaviin todellisuuksiin ja erilaisten ihmisten kohtaloihin. Kertomuksia lukiessamme tai niitä kuullessamme voimme saada uutta tietoa ja laajentaa ymmärrystämme ihmisestä, elämästä, kulttuureista, historiasta ja erilaisista elinolosuhteista. Uuden tiedon muistaminen helpottuu tarinoiden myötä. Samaistuminen ihmisten elämäntapahtumiin kehittää empaattisuuttamme ja syventää kokemustamme ihmisyydestä. Tarinoissa ovat usein läsnä ikiaiakaiset kysymykset oikeasta ja väärästä. Ne mahdollistavat moraalisten kysymysten pohtimisen (Jantunen 2000). Eettisen näkökulman esille tuominen elämän valintoihin liittyvissä kysymyksissä liittyy ajankohtaisella ja tärkeällä tavalla yhteiskuntamme tilaan, jossa monet arvot kamppailevat keskenään.

Voiman ja vallan taikasauva

Juhana Torkki (2014) kertoo kirjassaan Tarinan valta laajasti siitä, kuinka hyvä tarina on vallan lähtökohta. Valta voi olla poliittista valtaa tai markkinavaltaa. Sitä seurataan, jolla on paras tarina. Siihen uskotaan, joka osaa kertoa meitä koskettavista asioista meitä sykähdyttävällä tavalla. Sen tuotteita ostetaan, joka loihtii omalleen parhaan tarinan, johon kuulija haluaa samaistua. Sitä kuunnellaan, joka kertoo mukaansatempaavasti.

Tänä "totuuden jälkeisenä aikakautena" on tärkeää olla hyvin tietoinen siitä, miten kykenee erottamaan tosiasiat kuvitelluista, jotta oma päätöksenteko pohjautuu tosiasioihin. Yhtä tärkeää on myös oppia itse ja opettaa seuraavaa sukupolvea kertomaan ja luomaan hyviä tarinoita, tunnistamaan niiden elementtejä ja nauttimaan koskettavasta kerronnasta.

Aristotelinen draaman kaari

Tarinoilla on Aristotelisen ajattelun mukaan alku, keskikohta ja loppu. Tuolle jänteelle rakentuu jokin tapahtuma, joka tarinan päähenkilölle jossain ajassa ja paikassa tapahtuu, alun vääjäämättömänä seurauksena. Tapahtumista syntyvään tarinaan kuuluu jännitteitä ja käänteitä, joiden kautta sankarimme selviytyvät tavalla tai toisella eteen päin ja toteuttavat elämänsä vaiheita sisäisten päämääriensä ohjaamana. Klassiset sadut ja tarinat noudattavat tätä rakennetta. Myöhemmin on syntynyt uutta dramaturgiaa, joka voi hahmottaa tarinoita myös muilla rakenteilla, mutta perinteinen draaman kaari koukuttaa meidät nopeasti tarinan lumoukseen.

Tarinallisuus opetuksessa

Pienten lasten opetukseen on perinteisesti liitetty tarinallisuutta. Usein sen voimaa ja mahdollisuuksia ei tunneta nuorten ja aikuisten maailmaan sovellettuna. Prossessimaisessa opetuksessa ja ilmiöiden tutkimisessa tarinallisuuteen liittyvä dramaturginen ajattelu, juonen etenemisen rakenne ja tarinoiden jännitteet voisivat merkittävästi rikastuttaa oppimista. Tarinat vahvistavat asioiden merkityksellisyyttä ja vaikuttavat aivokemiaamme uskomattoman positiivisella, oppimista edistävällä tavalla.


THE MAGICAL SCIENCE OF STORYTELLING | David JP Phillips | TEDXStockholm

Katso video ja kuule, miten opetus vaikuttaa oppijan aivokemiaan. Mieti, mitä tämä voisi tarkoittaa omassa opetuksessasi.


2.1 Johdatus dramaturgiaan

Dramaturgialla tarkoitetaan sitä rakennetta, jolla asiat liitetään toisiinsa. Dramaturgin työssä henkilö miettii, kenestä ja keistä tarina kertoo. Hän tutkii hahmojensa ominaisuuksia, luonnetta ja taipumuksia. Hän miettii heidän motivaationsa perusteita, toimintojensa suuntaa ja niihin liittyviä jännitteitä. Hän valitsee, missä ajassa ja missä järjestyksessä tapahtumat seuraavat toisiaan. Dramaturgin työ liittyy usein tarinoiden ja näytelmien kirjoittamisen lisäksi niiden dramatisoimiseen eli sovittamiseen näytelmiksi. Tarinallisuutta rakastavan opettajan on hyvä tietää hyppysellinen dramaturgiasta, jotta tietää jotakin siitä, miten tarina rakennetaan.

Dramaturgista ajattelua voi soveltaa myös tapahtumien, oppimistilanteiden ja juhlien rakentamiseen. Dramaturgia antaa rakenteen hyvin etenevälle toiminnalle ja säätelee toiminnassa syntyvää intensiteettiä. Hyvin tehty dramaturgia tukee kiinnostuksen heräämistä, ylläpitoa ja prosessin ehjää päättämistä.


Dramaturgian lajit

Erilaiset kerronnan, dramaturgian lajit tarjoavat erilaisia näkökulmia elämään ja herättävät meitä pohtimaan ilmiötä monenlaisista todellisuuksista käsin.

Keskeiset dramaturgian lajit ovat

          1. Aristotelinen
          2. Eeppinen
          3. Absurdi
          4. Devising.

Aristotelisessa dramaturgiassa toteutuu aina alku, keskikohta ja loppu. Keskeistä on eläytyminen usein viattoman sankarin vastoinkäymisiin ja niistä selviytymiseen. Tärkeää on samaistumisen kautta syntyvä katharttinen, puhdistava kokemus ja tunteiden puhdistuminen. (Aristoteles 1998, 2012; oppimateraalit.wiki.com.)

Eeppinen dramaturgia korostaa etäännyttämisen tärkeyttä ja ajatteluun herättelyä. Tapahtumia ei haluta (kuten aristotelisessa dramaturgiassa) esittää luonnollisina ja väistämättöminä. (Heinonen & Reitala 2001; oppimatriaalit.wiki.com.)

Absurdi dramaturgia kertoo elämän absurdiudesta. Kaikki ei aina mene odotusten mukaan eikä pääty onnellisesti. Absurdi pyrkii kieltämään perinteisen dramaturgian takana olevan länsimaisen logiikan. (Heinonen & Reitala 2001, 45.) Logiikan sijasta käytetään mm. runollista kieltä ja hölynpölyä (Esslin 1976). Absurdi sijoittuu unenomaiseen fantasiamaailmaan, jossa mikä tahansa on mahdollista (Esslin 1961, 328).

Devising, aihelähtöinen dramaturgia, syntyy tutkimusmatkana ja yhteisön kehittämänä kokonaisuutena jostakin valitusta aiheesta. Ryhmä luo tarinaa monin eri tavoin ja käsittelee teemoja esimerkiksi liikkeen, improvisoinnin , kuvallisen ilmaisun tai keskustelun kautta.(https://www.teatterimuseo.fi/oppimateriaalit/labra/kone.html; oppimatriaalit.wiki.com; Koskenniemi 2007.)

Tarinoiden jännitteet ja juonen käänteet

Henkilöhahmojen tahto suuntautuu aina johonkin. On kiinnostavaa tunnistaa, mikä kenellekin on tärkeää ja mihin hän pyrkii. Jännitteet syntyvät niistä vastavoimista, jotka estävät tavoitteiden toteutumista. Koko tarinan voima ja jännite kulkevat mukana tässä taistelussa, ja kuulija odottaa saavansa tietää, miten tarinassa käy ja kuinka kaikki päättyy.

Kiinnostavassa tarinassa on myös käänteitä, joiden on oltava yllätyksellisiä ja uskottavia. Näiden käänteiden tunteminen auttaa hyvän tarinan tunnistamisessa ja sellaisen luomisessa.

Anagnoris, hamartia ja peripeteia

ovat käänteitä kuvaavia käsitteitä. Anagnoris kuvaa Aristoteleen dramaturgisessa ajattelussa siirtymistä tietämättömyyden tilasta tietämisen tilaan. Hän erottelee viisi erilaista henkilöhahmon siirtymää:

    1. Ulkoiset merkit (arpi paljastaa henkilön kuninkaaksi).
    2. Runoilijan keinotekoiset ratkaisut (hahmo paljastaa itsensä kirjeen avulla).
    3. Muisti (hahmo puhkeaa kyyneliin nähdessään kuvan, jolloin hänet tunnistetaan).
    4. Päättely (hahmo päättelee, että joutuu jonkun saman kohtalon äärelle [esim teloitettavaksi] kuin kaikki muutkin kylän nuorukaiset).
    5. Virhepäätelmä (kerrotaan, että Odysseus pystyy ainoana jännittämään jousen, mutta ei kerrota, miksi hän vain pystyy jännittämään jousen, mitä ei ole koskaan nähnyt).
    6. Tapahtumiin liittyy yllätys.

Hamartia on yksi erityisen käänteen käsite, jolla tarkoitetaan päähenkilön hyvässä tarkoituksessa tekemää kohtalokasta erehdystä.

Tarinan alussa päähenkilölle tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa hamartian. Hamartia johtuu väärinkäsityksestä, ja sen vallassa eläminen on päähenkilölle vahingollista. Henkilöhahmo ei voi saavuttaa päämääräänsä ennen kuin näkee erehdyksensä ja oppii korjaamaan tai käsittelemään sitä.

Hamartia vetoaa voimakkaasti katsojan tunteisiin, sillä se johtaa päähenkilön kärsimykseen tämän hyvistä aikeista huolimatta. Klassinen esimerkki hamartiasta on Kuningas Oidipuksen tarina. Oidipus tappaa tietämättään isänsä ja menee naimisiin äitinsä kanssa, kuten hänelle tarinan alussa on ennustettu. Kun Oidipus ymmärtää virheensä, tapahtuu tunnistaminen eli anagnorisis. Oidipus muuttaa toimintansa suuntaa, sokaisee silmänsä ja lähtee maanpakoon.

Tarinan huipuksi voi kutsua peripeteiaa, joka kuvaa niin suurta käännettä, että paluu entiseen on mahdoton. (Esimerkkejä: Jos saat tietää, kuka on isäsi, et voi enää palata siihen elämään, jossa elit ennen tätä tietoa. Kun ymmärrettiin, että maapallon on pyöreä, koko maailman ymmärrys muuttui. Kun internet keksittiin, paluu entiseen oli mahdotonta.) (oppimateriaali.wiki.com.)

2.2 Narratiivinen pedagogiikka – kokonaisvaltainen lähestymistapa

Opettajasta dramaturgiksi

Opettaja voi olla paitsi opetuksen suunnittelija ja toteuttaja myös opetuksen dramatisoija ja toiminnan tarinallistaja. Opettajana hän saattaa ennen kaikkea miettiä, mitä tavoitteita hänen tulee opetussuunnitelman mukaan opetuksellaan saavuttaa, ja suunnittelee tuntinsa parhaan taitonsa mukaan mahdollistamaan näiden tavoitteiden toteutumista.

Dramatisoijana opettaja miettii myös, minkälaisena tarinana opetettavan asian voi nähdä ja miten sen voi parhaiten kertoa. Hän voi myös tutkia, minkälaisten hahmojen kautta asia voi tulla elävästi esille ja minkälaiset käänteet tai jännitteet tukevat kiinnostuksen heräämistä ja motivaation kasvamista opetettavaan asiaan.



"Oli uusi ajatus, että opittavan asian voisi ajatella draaman kaaren muodossa. Se panee uusiksi esim. kronologisen historian opettamisen ja kannustaa enemmänkin temaattiseen lähestymistapaan.

Kuinka virkistävää!"

02_TARU_NARRATIIVINEN_PEDAGOGIIKKA.mp4

Päivi kertoo videolla narratiivisesta pedagogiikasta.

Dramaturgista creaturgiksi

Kun opettaja on oppinut hahmottamaan tarinallisuuden olemusta, hän voi kiinnittää huomionsa oman opettajuutensa lisäksi tarinan tärkeimpiin hahmoihin eli oppilaisiinsa. Hän oppii kohtaamaan heidät yksilöllisinä, avautuvina salaisuuksina, tarinoina. Ohjatessaan opettaja liittyy opetettaviinsa niin tunne- kuin asiatasolla, ja vastaanottamalla oppilaidensa tunteita hän voi kuunnella niitä myös uuden informaation lähteenä.

Miten opettaja voi vaikuttaa sellaisen ryhmädynamiikan syntyyn, joka lujittaa uskoa luovuuden voimiin ja jokaisen oppilaan oikeuteen omaan erityisyyteensä ja sen löytämiseen?

Turvallisuuden ja luottamuksen rakentaminen on työskentelyn ehdoton pohja koko työskentelyn ajan. Oppimisprosessin eri vaiheissa se rakentuu hieman erilaisista asioista eikä synny eikä pysy itsestään. Ohjaaja havainnoi tapahtumia ja ryhmän vuorovaikutusta ja vaikuttaa prosessiin kunkin hetken vaatimalla tavalla. Kun ryhmä on edennyt luottamukselliseen työskentelyvaiheeseen, turvallisuus voi syntyä siitä, että tehtävät ja tekeminen ovat riittävän vaativia.

OPETTAJAN ROOLIT JA OSAAMINEN

Vaikka työtapa on ryhmäkeskeinen, ohjaajan/opettajan rooli on hyvin merkittävä. Soveltamiseen tarvitaan hyvä koulutus, mutta pieniä palasia voi kuka tahansa onnistuneesti soveltaa.

Opettajan tärkeimpiä rooleja tässä lähestymistavassa ovat (Ketonen 2008):

      • USKOLLINEN KANNUSTAJA (alarooleina: hyväksyjä, kuuntelija, vahvuuksien tunnistaja ja palautteen antaja)
      • ETSIVÄ ASIANTUNTIJA (alarooleina: tarkentuvaan tietoon uskova, utelias oppija, antelias tiedon jakaja, uuden tiedon luoja ja kysymysten muotoilija)
      • OSALLISTAVA FASILITOIJA (alarooleina: ryhmädynamiikan tuntija, ryhmän ohjaaja, toiminnallisten menetelmien osaaja, kokonaisuuksien rakentaja)
      • ROHKEA HAASTAJA (alarooleina: itsensä tuntija, rohkea kohtaaja, konfliktien ratkaisija, kunnianhimoinen kehittäjä)
      • PEDAGOGINEN TAITEILIJA (alarooleina: elämänvoiman kantaja, dramaturgi, creaturgi, omaan taiteeseen kosketuksessa olija).
04_TARU_OPETTAJAN_ROOLIT.mp4

Päivi kertoo videolla opettajan rooleista.

Opettajan taito kohdata, kannustaa ja tukea

Taito tukea oppilaan tavoitteiden ja unelmien syntymistä sekä taito kohdata ja kannustaa ovat opettajalle ensisijaisen tärkeitä. Nämä taidot ovat myös elävien tarinoiden synnyttämistä läsnäolevien ihmisten elämään. Silloin opetettava asia siirtyy välineeksi tai reitiksi itsetuntemuksen ja kunkin oppijan roolien laajentamiseen. Rooleilla tarkoitetaan tässä Morenon ajattelemia rooleja ihmisen erilaisen toiminnan ilmaisuina ja persoonan muodostajina. Opettaja muuttuu kanssaluojaksi (co-creator) ja dramaturgi creaturgiksi. (Ks. artikkeli Ryhmän ohjaaja mahdollisuuksien creaturgina teoksessa Odottamattomia aarteita.)

"Päivien aikana ajatukseni kirkastuivat. Tekemäni asiat saivat nimet ja liittyivät osaksi suurempaa teoriaa. Olin ottanut tunteet esille historian kokemisessa aiemmin ja pyytänyt pitämään siitä oppimispäiväkirjaa. Nyt puhuimme myös tunteista. Intuitiivisesti liitän tunteet ja oppimisen yhteen."

"Koulutuksessa mielestäni korostui se turvallisuuden merkitys, joka draaman maailmassa täytyy luoda ja tuntua, ja se onnistui ohjaajalta hyvin nopeasti."

Creaturgista narratiiviseen pedagogiikkaan

"Juonen kaarta on jännitettävä."

Yhden opettajan, creaturgin, toiminta voi rakentua pedagogiseen ajatteluun, jonka pohjana ovat luovuus, kohtaaminen, ryhmä, toiminta ja tarinallinen maailma. Silloin opetus muuttuu irrallisista opetushetkistä ja ilmiöiden tutkimisesta vielä askeleen laajempaan kokonaisuuden luomiseen ja yhteisen tarinan muovaamiseen. Oppitunnista, koulupäivästä, kuukaudesta, lukukaudesta ja lukuvuodesta muodostuu tarina. Opettaja dramatisoi opittavat asiat toisiaan seuraavista ja osin toisistaan rakentuviksi kokonaisuuksiksi, joilla on sekä oma että yhteinen alku, juonen kehittely, jännitteen rakentaminen, siitä selviytyminen ja kokonaisuuden päättäminen, tarinan loppu (Rahmel 2019 b).

Tätä ajattelutapaa kouluttaja Päivi Rahmel lähti kokoamaan Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kandidaatin tutkielmassaan Kohti morenolaista pedagogiikkaa (2006) ja kehitti ajattelutapaa edelleen pro gradu -tutkielmassaan Kokemuksia psykodraaman ja tarinateatterin pedagogisesta soveltamisesta (2008).

Opettaja on ennen kaikkea Ryhmän ohjaaja mahdollisuuksien creaturgina (ks. samanniminen artikkeli julkaisussa Odottamattomia aarteita). Opettaja saa itselleenkin uuden näköalan oman ammatti-identiteettinsä rakentamiseen. Miten oma tarinani ja identiteettini kehkeytyvät työtä tehdessäni ja miten voin sitä tietoisesti rikastuttaa?

Tässä julkaisussa lähestymistapa avautuu myös konkreettiseen opetustoimintaan.

Opettaja voi poimia tästä kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta palasen tai alkaa rakentaa kokonaista palapeliä itselle tunnistettavista ja itseä kiinnostavista palapelin osasista.

Narratiivisen pedagogiikan hahmo on eräänlainen kartta siitä, miten edetä opetuksen rakentamisessa. Yhdenkin portaan toteuttaminen voi mahdollistaa merkittävän hetken oppimistyön arkeen ja päästä "Narniaan", kiinnostavaan maailmaan, jossa opiskelija kokee itsensä ja tekemisensä merkitykselliseksi (Ketonen 2008, 93).

Taiteen hipaisu oppimisen syventämisessä

Taiteen hipaisu tuottaa elämyksellisen ja usein eri asioita integroivan ulottuvuuden oppimiseen. Parhaimmillaan se saattaa meidät ihmeen äärelle, joka tuottaa jopa haltioitumisen tai kiitollisuuden tunteita. Opittava asia ymmärretään jollakin itselle merkityksellisellä tavalla, ja hetki piirtää syvän muistijäljen oppijan mieleen ja merkityskartastoon. Siten tuetaan sisäisen motivaation rakentumista ja kokonaisvaltaisen positiivisen asenteen rakentumista oppimiseen yleensä (OPS 2016). Oppimisen kontekstissa osallistujalle, minulle, voi tapahtua merkittäviä asioita ja siihen liittyy mielihyvää.

Positiiviset kokemukset auttavat meitä ponnistelemaan aivojemme muovaamisessa. Uudet oivallukset muovaavat konkreettisesti aivojamme ja rakentavat uusia hermoverkkoja ja oivalluksen reittejä ajatteluumme. Sitä myöten näemme maailmaamme uudella tavalla. Opimme. Taide on yksi hieno väylä uusien väylien rakentamiseen. Sen käyttöä voi oppia ja opettaa. Sen myötä opimme nauttimaan syvemmin tekemisestämme. Opettajina kasvamme pedagogisiksi taiteilijoiksi (Rahmel 2008).

2.3 Tarinallisuuden menetelmiä

Tarinallisia työtapoja on monenlaisia. Lista voisi näyttää vaikka tältä:

LEIKKI: Ihmisen varhaisin oppimisen tapa. Kertoo ihmisen kyvystä jäljitellä todellisuutta, kuvitella sitä ja keksiä erilaisia tapoja toimia yhdessä sovitusti mielikuvituksen tai toiminnan alueella.

PELIT: Sovituin säännöin leikkimistä, jossa osallistujat usein kilpailevat keskenään.

KERRONTA: Tarinoiden kertominen eri tavoin.

IMPROVISAATIO: Sovittujen toimintaperiaatteiden mukaan, ennalta harjoittelematta, kaikkien mukana olijoiden ideoita hyväksymällä luotava kokonaisuus.

SADUTUS: Kertojan sanojen sanatarkka muistiin kirjaaminen ja kirjatun hänelle lukeminen.

DRAAMATARINA: Monia työtapoja sisältävä kokemuksellinen ja eläytyvä työskentely sovitusta aiheesta.

FOORUMITEATTERI: Ongelmien ratkaisuihin vaihtoehtoisia toimintatapoja etsivä draamallinen työskentely.

NÄYTELMÄT: Valmistellut esitykset joko valmiista tai yhdessä tuotetusta (devising) tekstistä.

PSYKODRAAMA: Subjektiivisen todellisuuden tutkimista näyttämöllä eri rooleihin asettumisen kautta.

SOSIODRAAMA: Sosiaalisen todellisuuden tutkimista roolityöskentelyn avulla.

AKSIODRAAMA: Arvoihin ja eettisiin kysymyksiin liittyvä eläytyvä draamatyöskentely.

BIBLIODRAAMA: Raamatun tai muiden uskonnollisten tekstien eläytyvää tutkimista.

TARINATEATTERI: Henkilökohtaisten kokemusten ja tarinoiden jakamista, peilaamista ja näyttämöllistä improvisaatiota.

Draamatarina

ELÄYTYMISTÄ KUVITTEELLISEEN TARINAAN

Draamatarinalla tarkoitetaan vaihe vaiheelta etenevää osallistavaa harjoitekokonaisuutta, jossa eläydytään pien- ja suurryhmätehtävien avulla kuvittelliseen tarinaan. Tarina tuo laajat ja haastavat asiat ymmärrettäviksi ja lähemmäs osallistujien omaa kokemusmaailmaa. Draamatarinat voivat perustua esim. satuihin, kirjallisuuteen tai todellisen elämän aiheisiin. Sen avulla voidaan eläytyä erilaisiin näkökantoihin ja kasvattaa empatiataitoja.

MONIA ILMAISUMUOTOJA

Draamatarina ei ole pelkkää esittämistä, vaan se käyttää monipuolisesti muitakin ilmaisumuotoja, esim. tarinan kuuntelua, piirtämistä, kirjoittamista, askartelua, musiikkia, tanssia ja nukketeatteria. Siihen voidaan yhdistää myös digitaalisia välineitä, kuten videotyöskentelyä. Kuvitteellisia tarinoita voidaan verrata myös todellisen elämän ilmiöihin. Siten siihen voi yhdistää tietopohjaista tutkimista ja oppimista.

TURVALLISEN ILMAPIIRIN RAKENTAMSTA

Draamatarinassa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisen ja rohkaisevan ilmapiirin luomiseen. Tarina etäytetään aluksi osallistujien välittömistä oman elämän kokemuksista ja niiden käsittelystä, koska se ei ole kaikissa ryhmissä esimerkiksi kiusaamisen vuoksi mahdollista. Tarinan käsittely antaa kuitenkin hienovaraisesti osallistujille mahdollisuuden jakaa myös omia kokemuksiaan aiheesta, kun siltä tuntuu.

AIHETTA TUTKITAAN KOHTAUS KOHTAUKSELTA, TILANNE TILANTEELTA

Draamatarina rakentuu tutkittavaan aiheeseen liittyvistä tilanteista, kohtauksista. Näihin eläytymällä tutkitaan kokemuksellisesti sitä, minkälaisia ilmiöitä aiheeseen liittyy ja miten ne koetaan. Draamatarinaa varten etsitään usein ensin tietoa, jonka pohjalle olennaiset kohtaukset luodaan. Kokemuksellisen osuuden jälkeen asiasta keskutellaan. Ilmiöistä voidaan tehdä yhteenvetoja ja luoda tietoa, jolla on sekä tietoon että tunteeseen liittyvä pohja. Tällaisessa työskentelyssä ymmärrys laajenee ja tiedon henkilökohtainen merkityksellisyys kasvaa. (Owens & Barber 2010; Powell & Heap 2010.)

Projekteista löydät valmiita käsikirjoituksia erilaisten draamatarinoiden toteuttamiseen.

Foorumiteatteri

UUSIA TOIMINTATAPOJA SOSIAALISIIN ONGELMIIN

Foorumiteatteri on brasilialaisen Augusto Boalin kehittämä menetelmä, joka liittyy Freiren pedagogiseen ajatteluun. Menetelmän tavoitteena on erilaisten sosiaalisten ongelmien ratkaiseminen draamallisen kokeilun avulla. Erityisenä tavoitteena on tunnistaa vuorovaikutustilanteissa altavastaajan rooliin jäävä ihminen ja etsiä tapoja, jolla hän voi valtauttaa, voimauttaa itsensä vaikuttavaan kommunikointiin ja oman asian selkeään esittämiseen.

Historiallisesti menetelmä liittyy lukutaidottomien ihmisten mahdollisuuksien avaamiseen diktatuurin ajan Brasiliassa. Ihmisiä haastettiin katuteatterin avulla havahtumaan sortoon liittyvien tilanteiden tunnistajiksi, niissä toimijoiksi ja niihin puuttujiksi.

Myöhemmin Boal muutti Eurooppaan ja kehitti menetelmää myös sisäisten poliisiemme kesyttämiseen. Miten voin saada omasta mielestäni itseäni arvostavan ja tukevan kumppanin sen sijaan, että vaiennan itseni ja lamaan toimintaani omalla sisäisellä arvostelullani?

VAIHTOEHTOJEN KOKEILUA

Menetelmä toimii yksinkertaisimmassa muodossaan siten, että ryhmä esittää jonkin vuorovaikutustilanteen, jossa joku henkilö on selvästi hankalassa tilanteessa. Esitys päättyy umpikujaan, jonka jälkeen vetäjänä eli jokerina toimiva ihminen kysyy katsojilta, mitä tilanteessa konkreettisesti tapahtui ja kuka siinä oli altavastaajana.

Alun jälkeen ryhmä esittää tilanteen uudelleen ja kuka tahansa katsojista voi huutaa "stop" ja tulla esittämään jonkun vaihtoehdon tilanteessa toimimiseen. Esiintyjät reagoivat totuudenmukaisesti esitettyyn vaihtoehtoon, ja sen jälkeen etsitään heti muita vaihtoehtoja. Jokeri kiittää kaikista vaihtoehdoista.

Esitystä kelataan, kuten nauhoitusta, jonka voi nähdä moneen kertaan ja etsiä siitä erilaisia kohtia, jossa voisi toimia jollakin uudella tavalla. Kunkin vaihtoehdon esittämisen jälkeen esiintyjät esittävät kohtauksen pääsääntöisesti alusta uudelleen.

POHDINTA VAHVISTAA VAIHTOEHTOJEN TUNNISTAMISTA

Lopuksi katsojat keskustelevat näkemästään ja pohtivat esillä olleita vaihtoehtoja sekä pareittain että koko ryhmänä. Tavoitteena on huomata, että ei ole olemassa vain yhtä tapaa toimia vaan aina on erilaisia mahdollisuuksia ongelmien kohtaamiseen.

Pitkäsen ja Gergovin (2016) oppaassa Draaman keinoin kiusaamista vastaan - Menetelmiä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, tutkimiseen ja käsittelyyn esitellään foorumiteatterin työtapaa käytännöllisten luokkahuonetilanteiden kautta (ks. mainittu teos, s. 69).

Tarinateatteri

TARINATEATTERI

Tarinateatteri on Amerikassa, Jonathan Foxin ja hänen ryhmänsä kanssa vuonna 1975 syntynyt improvisaatioon perustuva soveltavan teatterin menetelmä (Playback Theatre) (Fox 1995; Salas 1989). Sen ytimessä ovat ihmisten todelliset elämänkokemukset, kysymykset ja tarinat. Menetelmä peilaa näyttämölle osallistujien kertomia tarinoita. Kertominen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen synnyttää jakamisen kautta rakentuvaa liittymistä. Se lisää ymmärrystä elämän erilaisia kokemuksia kohtaan ja avaa elämän tarinallisen luonteen. Tarinat syntyvät siis henkilökohtaisista kokemuksista, ja henkilökohtaisuus luo parhaimmillaan harvinaislaatuista yhteisöllisyyttä ihmisten välille.

JAKAMINEN JA KERRONNAN TAITO

Tarinateatterissa jokainen saa kertoa ohjatusti omista kokemuksistaan ja kuulla toisten kokemuksia heidän elämästään. Vastavuoroinen jakaminen omista kokemuksista synnyttää liittymistä ja mahdollistaa turvallisuuden tunteen rakentumista ryhmää kohtaan. Kokemusten kertominen vahvistaa itseilmaisun taitoja, syventää itsetuntemusta ja laajentaa tunneilmaisun kykyä.

KUULLUKSI TULEMISEN IHME

Kuulluksi tuleminen on yksi tärkeimpiä kokemuksia, ja tarinateatteri tarjoaa siihen erityisen mahdollisuuden. Työtapa kasvaa yhden tunteen, ristiriidan, kokemuksen tai kysymyksen kohtaamisesta kokonaisten tarinoiden jakamiseen. Kuultu esitetään näyttämöllä näyttelijöiden yhteisenä improvisatorisena kokonaisuutena. Tärkeintä ei ole viimeistelty esitys, vaan vilpitön pyrkimys yrittää ymmärtää, mikä kertojalle oli kokemuksessa tärkeää. Kerronta näyttämöllistetään, ja siten kerrottu peilautuu kertojalle fyysisenä ja esteettisenä ilmaisuna ja tuottaa usein intensiivisen kuulluksi tulemisen kokemuksen.

LUOVA DIALOGI

Oppimiskontekstissa kaikki osallistuvat vuorotellen kertojan, näyttelijän tai muusikon rooleihin ja askel askeleelta kehittyvät luovan dialogin empaattisiksi taitajiksi. Ohjaajan tehtävänä on toimia esitettyjen kokemusten ensimmäisenä kuuntelijana ja antaa kuulemastaan tehtäviä näyttelijöille, jotta he tietävät, missä muodossa kuultua tarinaa peilataan. Sitä ennen on opeteltu erilaisia muotoja, joilla kokemuksia voidaan esittää.

ILMAISUN VAHVISTUMINEN

Jokaisen on helppo ymmärtää, että henkilökohtaisten kokemusten jakaminen on herkkä laji. Siten se kehittää kunnioittavaa asennetta toisen ihmisen kohtaamiseen ja tutustuttaa osallistujiaan tunteiden syvään ilmaisuun. Vähitellen ne tulevat tutuiksi, ja vähitellen niiden ilmaisuun kehitetään erilaisia ilmaisutapoja. Musiikki, liike ja sanat, kaikki erikseen tai kaikki yhdessä, luovat ilmaisua. Osallistujat, oppijat, saavat työmuodossa turvallisen ja merkityksellisen mahdollisuuden kehittää ohjatusti näitä taitojaan ja antaa lahjoja toisilleen ilmaisunsa kautta. He oppivat myös turvautumaan toistensa apuun, koska ilmaisuun liittyy aina 2–4 muuta ihmistä, joiden kanssa kokonaisuus rakennetaan.

ITSETUNTEMUKSEN KEHITTYMINEN

Kertoessaan kokemuksistaan ja tullessaan empaattisesti kuulluksi ihminen, oppilas, tutustuu itseensä vahvemmin ja oppii tuntemaan itseään. Hän löytää yhteden tunteisiinsa ja oppii hyväksymään niitä, tulemaan niiden kanssa toimeen ja säätelemään niiden ilmaisua. Kuullessaan erilaisia tarinoita esimerkiksi siitä, miten kaverit ovat selviytyneet, mistä iloinneet tai mistä pahoittaneet mielensä, hän oppii, missä on samanlainen tai erilainen kuin toiset kaverinsa. Kuva omasta itsestä piirtyy vähitellen selvemmäksi, ja parhaimmillaan maailmasta välittyy moninainen kuva, jossa ei ole vain yhdenlaista hyvää tapaa olla olemassa.

YHTEISTYÖTAIDOT

Yhteistyötaidot, joita työelämässä nykyään korostetaan, kehittyvät koko elämän ajan. Niiden perusta syntyy tietysti kotona, mutta koulu valmentaa tai voisi valmentaa niihin merkittävällä tavalla. Tarinateatteri perustuu aktiiviseen yhdessä toimimiseen. Sen improvisatorinen luonne korostaa yhteistyön hauskuutta ja välttämättömyyttä. Mitään ei saada aikaiseksi yksin, vaan kaikessa ollaan positiivisella tavalla riippuvaisia toinen toisistaan. Työskentelyssä tarjotaan ja vastaanotetaan impulsseja jatkuvasti. Niiden antamista ja niihin liittymistä harjoitellaan koko ajan. Kokonaisuus on herkullisimmillaan silloin, kun kaikkien ideat vastaanotetaan ja jalostetaan yhteisen toiminnan sykkeessä.

SPONTAANISUUDEN KASVU

Ilo palkitsee ja motivoi harjoitteluun. Tässä ideoiden vuoropuhelussa kasvaa myös spontaanin, välittömän toiminnan osaaminen. Näyttämöllä toiminta on aika nopeaa, ja silloin oppii myös reagoimaan tilanteisiin välittömästi. Tarkoituksenmukaista reagointia helpottaa kerrotun tarinan antama viitekehys. Impulssien ja ehdotusten tulee liittyä tarinan kontekstiin, jolloin tekijöillä on selkeyttävä raami, jonka sisällä voi toimia luovasti. Erilaisiin tarinoihin ja konteksteihinhan me liitymme myös arjen toiminnassa. Mitä paremmin kykenemme tuomaan niihin oman osuutemme tai tukemaan toisten osuutta, sitä parempana yhteistyön tekijänä meidät eri ryhmissä koetaan.

TARINATEATTERI OPPIMISESSA

Edellä on kuvattu laajasti työtavan sosiaalista ulottuvuutta. Onkin kiinnostavaa, että vuorovaikutuksen ollessa työskentelyn ytimessä opittavat asiat tulevat usein ikään kuin sivutuotteena. Tavoitteena on loihtia niin turvallinen perusta oppimiselle, että oppija voi keskittyä uusien asioiden löytämiseen. Kuten aiemmin on todettu tarinallisuuden voimasta, sen luomat kiinnostuksen herättäjät tukevat antoisan ja onnistumiskokemuksia tuottavan oppimispäivän, lukukauden ja lukuvuoden muodostumista. (Ketonen 2008.)

Yhtenä tarinallisena menetelmänä tarinateatteri sopii erityisen hyvin opittavan asian herättämien tunteiden jakamiseen, tärkeiden kysymysten löytämiseen, opitun kertaukseen, uuden asian hahmottamiseen, henkilökohtaisen suhteen muodostamiseen opetettavaan asiaan ja oppimiskokemuksen arviointiin.

Työtapa konkretisoi asioita ensin henkilökohtaisella tasolla ja vertaa ajatuksia sitten muihin näkökulmiin. Samalla se tukee merkittävien muistijälkien syntymistä, yksityiskohtien mieleen painamista ja asiakokonaisuuden laajempaa hahmottamista.


Lähteet

  • Aristoteles. 1998. Runousoppi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
  • Aristoteles. 2012. Aristoteleen runousoppi: Opas aloittelijoille ja edistyneille. Juva: Kustannusosakeyhtiö Teos.
  • Bruner, J. 1986. Actual minds, Possible words. London: Harward University.
  • Esslin, M. 1976. Draaman perusteet. Jyväskylä: K. J. Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino.
  • Esslin, M. 1961. The Theatre of The Absurd. Uudistettu painos. Iso-Britannia: Pelican Books.
  • Fox, J. 1994. Acts of Service. USA: Tusitala Publishing.
  • Jantunen,T. 2007. Satu kasvattaa. Topeliuksen sadut ja kasvatusajattelu. Jyväskylä: PS-kustannus.
  • Karlsson, L. 2014. Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Lapset kertovat -julkaisusarja. Jyväskylä: PS-kustannus.
  • Ketonen, P. 2006. Kohti Morenolaista pedagogiikkaa. Kandidaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.
  • Ketonen, P. 2008. Pro gradu. Helsingin yliopisto
  • Koskenniemi, P. 2007. Osallistava teatteri, devising ja muita merkillisyyksiä. Kansalaisfoorumi.
  • Oppimateriaalit wiki.com -sivustolla on esitetty laajasti dramaturgian käsitteitä, ja sieltä löytää myös kirjoittamisen harjoitteita. Luettu 25.11.2019.
  • Opetushallitus. Opetussuunnitelma 2014. Saatavana osoitteessa: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-opetussuunnitelman-ydinasiat Luettu 25.11.2019.
  • Peruskoulun uusi opetussuunnitelma pähkinänkuoressa. Sanoma Pro. Saatavana osoitteessa: https://www.sanomapro.fi/peruskoulun-uusi-opetussuunnitelma-pahkinankuoressa/ Luettu 25.11.2019.
  • Owens, A. & Barber, K. 2010. Draamakompassi – Prosessidraaman suunnittelu, käytännön työskentely, arviointi ja reflektointi. Helsinki: Draamatyö.
  • Powell, P. & Heap B.S. 2010. Prosessidraama – polkuja oppimiseen ja opettamiseen. Helsinki: Draamatyö.
  • Phillips, D. 2017. The Magical Science of Storytelling. TED-talk. Stockholm. Saatavana osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=Nj-hdQMa3uA&t=10s. Luettu 23.11.2019.
  • Pitkänen, J. & Gergov, V. 2016. Draaman keinoin koulukiusaamista vastaan - Menetelmiä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, tutkimiseen ja käsittelyyn. Helsingin kaupungin opetusvirasto.
  • Powell P. & Heap B. 2010. Prosessidraama – polkuja oppimiseen ja opettamiseen. Helsinki: Draamatyö.
  • Rahmel, P. 2019a. Toivon kipinöitä maahanmuuttajien opetukseen. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogit. Saatavana osoitteessa: <https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2019/05/30/toivon-kipinoita-maahanmuuttajien-opetukseen> . Luettu 20.10.2019.
  • Rahmel, P. 2019b. Narratiivisuutta pedagogiikkaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogit. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/06/03/narratiivisuutta-pedagogiikkaan/> Luettu 20.10.2019.
  • Rahmel, P. 2019c. Narratiivinen ammatti-identiteetti. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogit. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/09/02/narratiivinen-ammatti-identiteetti/> Luettu 20.10.2019.
  • Reitala, H. & Heinonen, T. (toim.) 2001. Dramaturgioita. Saarijärvi: Saarijärven Offset Oy.
  • Ropo, E. 2014. Oppiminen narratiivisena prosessina. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://www.avi.fi/documents/10191/988183/Liite+10/77f82b6f-bd77-49c5-a458-062aabb07a37. Luettu 20.11.2019
  • Saarinen, M. 2017. Narratiivisen identiteetin rakentuminen työn muutoksissa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu.
  • Salas, J. 1999. Improvising Real Life. New York: Tusitala publishing.
  • White, M. & Mähönen, K. (kääntäjä) 2008. Karttoja narratiiviseen työskentelyyn. Kuva ja Mieli Oy.
  • Torkki, J. 2014. Tarinan valta. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

VINKIT: